Direkt zum Inhalt

Ekologisempia työvaatekankaita monenlaisiin käyttökohteisiin

Foxassa on kehitetty ekologisempien työvaatekankaiden mallistoa. Kehitystyötä on tehty yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja heidän lähtökohdistaan käsin.

- Ekologisempia kankaita kehittäessämme olemme huomanneet, ettei ympäristöystävällisyys olekaan niin yksiselitteinen asia kuin äkkiseltään voisi olettaa. Ekologisuuden kriteereitä on monenlaisia ja osa niistä saattaa olla jopa toisensa poissulkevia. Myös asiakkailla on hiukan erilaisia lähestymistapoja ekologisuuteen, ja olemme kehittäneet Foxassa näihin tarpeisiin erilaisia ratkaisuja, kertoo ekomalliston kehittämisestä vastaava tuotepäällikkö Heli Sukki.



Foxassa ekomallistossa ympäristöystävällisyyttä on mietitty useammasta näkökulmasta ja kankaita on kehitetty hyvin erilaisiin käyttökohteisiin. Valmiita tuotteita löytyy sekä raskaampaan että kevyempään työvaatetukseen, ja uusia kehitetään joustavasti asiakkaiden toiveiden mukaan.



Joustoa maissikuidusta. Työvaatteisiin on jo pidempään toivottu joustavia kuituja tuomaan käyttömukavuutta. DuPontin kehittämän Sorona-kuidun avulla joustoa tuova elastaani on voitu korvata maissista tehdyllä biopohjaisella kuidulla.



- Sorona-kuitua voidaan käyttää monenlaisissa kankaissa tuomaan joustoa ja korvaamaan öljypohjaisia kuituja, kuten elastaania ja polyesteriä. Esimerkiksi vahva twill-rakenteinen Dakota sopii mainiosti raskaampaan työvaatteeseen, johon tarvitaan strechiä. Montana sen sijaan on miellyttävän pehmeä mutta silti ryhdikäs neulosmateriaali, joka soveltuu vaikkapa sairaalan potilasvaatteeksi.



Luomua ja kierrätettyä. Toinen näkökulma ekologisuuteen on yhdistää kankaissa kierrätyspolyesteriä- tai polyamidia ja luomupuuvillaa. Tähän kategoriaan Foxalta löytyy monenlaisia vaihtoehtoja - twillejä, ripstoppeja ja canvaksia - erilaisissa painoluokissa ja erilaisiin käyttökohteisiin. Kestävät ja huollettavat kankaat soveltuvat mm. ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin sekä kevyempiin sisätyövaatteisiin esimerkiksi palvelualoille.



REC-versiot. Foxassa on myös kehitetty tutuista kankaista ekologisempia REC-versioita, joissa neitseeellinen kuitu on korvattu kierrätetyllä kuidulla.



- Ulko- ja sisätyötakeissa sekä liiveissä käytettävät softshell-kankaamme Foxshell M ja Foxshell NOM löytyvät nyt myös ekologisempina versioina. Niissä neitseellinen polyesteri on korvattu pääosin käytetyistä muovipulloista valmistetulla kierrätyspolyesterillä, kertoo Heli Sukki.



Softshellien lisäksi REC-versio on saatavilla esimerkiksi fleecestä eri painoluokissa, Foxdura 500:sta sekä työvaatekankaiden klassikosta Vikingistä.



Kierrätettävyys. Kankaiden kierrätettävyys on myös tärkeä näkökulma ekologisuuteen. Helpoimmin kierrätettävät kankaat on valmistettu kokonaan yhdestä kuitumateriaalista. Tällaisia vaihtoehtoja Foxan valikoimissa ovat esimerkiksi 100% kierrätyspolyesteristä valmistetut Cosmos ja Pique Rec PES-neulos.



Foxan ekomalliston kehittäminen jatkuu. Uusia tuotteita kehitetään asiakaslähtöisesti ja niin, että ne ovat kuten muutkin Foxan kankaat kestäviä, tarkkaan testattuja ja toimivia työvaatekäytössä.



Tuotetiedot



Dakota: Twill, 270g/m2, 61%PES, 39%Sorona



Montana: Kaksipuoleinen pique-neulos, 235g/m2, 55%Sorona, 45%CO



Rec PES/PA ja Luomu CO, useita vaihtoehtoja eri painoluokissa.



Eco Foxshell M: Rec PES, TPU, 280g/m2



Eco Foxshell NOM, Rec PES, 260g/m2



Eco Fleece 270: 100% Rec PES, 270g/m2



Foxdura 500 D HD Rec: 100% Rec 500D PA, 235g/m2



Viking Rec: Twill 1/3, 220g/m2, 34%CO, 34%PES, 32% PES Rec



Cosmos: 100% Rec PES, 170g/m2



Pique PES Rec: 100% Rec PES, 200g/m2