Hyppää pääsisältöön

Foxa mukana EuroSafety-tapahtumassa 13.-15. syyskuuta

Ekologinen työvaatekangas on ennen kaikkea kestävä. Sen lisäksi se voi olla kierrätettävä tai biopohjaisesta kuidusta valmistettu. Kaikilla ominaisuuksilla on tärkeä tehtävänsä ja viime kädessä asiakas ja loppukäyttäjä valitsevat, mitä työvaatekankaalta halutaan. Foxan ekologiset työvaatekankaat ovat esillä EuroSafety-tapahtumassa.



Foxa Oy on mukana Tampereella 13.-15.9.2022 järjestettävillä EuroSafety-messuilla. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurin henkilösuojainalan tapahtuma ja kansainvälinen turvallisuusalan ykköstapahtuma.



Tapahtumassa Foxa esittelee uusia ekologisia työvaatekankaitaan: biopohjaisista kuiduista valmistettuja, kierrätysmateriaalista kuten muovipulloista valmistettuja tai kierrätettäviä kankaita.



- Kun puhutaan ekologisuudesta, se tarkoittaa eri asiakkaillemme eri asioita. Uskoisin, että kankaan ja siitä valmistetun työvaatteen elinkaari eli käyttöikä on kuitenkin se ykkösjuttu. Laadukkaasta ja kestävästä kankaasta valmistettu vaate kestää vuodesta ja pesusta toiseen säilyttäen silti hyvät ominaisuutensa, toteaa Foxan toimitusjohtaja Johanna Rämö.



Foxa kehittää suuren osan kankaistaan yhteistyössä asiakkaittensa kanssa ja asiakkaiden tarpeiden mukaan.



- Siveltyjen ja laminoitujen teknisten kankaiden, kuten Action-kankaiden, kierrätys on vielä haastavaa, sillä vedenpitävyys tehdään kankaisiin polyuretaanisivelyllä tai - kalvolla. Koska siveltyjä ja laminoitua sadevaatteita tarkitaan jatkossakin, olemme kehittäneet Action-kankaisiin ekologisempia versioita, joissa vedenpitävä kalvo on polyesteriä eikä polyuretaania. Se helpottaa kankaan kierrättämistä.



Luonnonmukaisuudella kankaisiin saadaan myös uusia ominaisuuksia. Esimerkiksi biopohjaisella maissikuidulla kankaisiin saadaan joustavuutta. Maissintuotannon sivuvirtana syntyvällä Sorona-kuidulla pystytään korvaamaan öljypohjainen elastaani.



ECO-MERKKI KERTOO LUOTOYSTÄVÄLLISYYDESTÄ



Foxan ekologisimmille kankaille on saatavilla oma ECO label eli riippulappu, joka kertoo käyttäjämukavuudesta, kestävyydestä, hyvästä ulkonäöstä ja materiaalin kuormittavuudesta ympäristölle. Riippulapun avulla vaatevalmistaja voi viestiä ekologisuudesta omalle asiakaskunnalleen.



- Ekologisuus on vaihtoehto, jota meidän asiakkaamme eli esimerkiksi työvaatevalmistajat haluavat tarjota omille asiakkailleen entistä useammin. Esimerkiksi julkisissa kilpailutuksissa on jo vaatimuksia kankaiden ekologisuudesta tai kierrätettävyydestä, Johanna Rämö toteaa.



Olemme mukana EuroSafety-messuilla 13.-15.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, osastolla A941. Mukana samalla osastolla on myös Foxan suurin kangasvalmistajakumppani Carrington Textiles Iso-Britanniasta omilla uutuuksillaan.